Hilwas Kadett
23.12.1991-23.9.2002



I: Merjun Nyrkkeilijä, Rico
E: Hilwas Coronet, Hanna

photo © Studio BraheMiro oli ensimmäinen flättini. Se, joka vie sinua, miten tahtoo ja jota rakastat yli kaiken. Niin kävi minullekin. Minulla on elämäni ennen Miroa ja hänen jälkeensä.

Kävin 1991 vuoden alussa Turussa Winter Dog Showssa tarkoituksenani tutustua tarkemmin irlannin settereihin. Tämän kehän lähistöllä oli ihastuttavia koiria, mustia, vilkkaita, jotka esiintyivät sosiaalisesti ja näyttävästi. Kehän ympärillä tuntui olevan maaginen vetovoima. Lisäksi kuulin että ne olivat metsästyskoiria, noutajia. En koskaan siihen astisen elämäni aikana ollut nähnyt mitään niin minua puhuttelevaa. Olin myyty! Ja rakastunut flätteihin!

Ottaessani selvää tarkemmin tästä rodusta, aloin miettiä kelpaisinko omistajaksi   Flätithän ovat metsästyskoiria. Lapsuudestani koirien kanssa tiesin, että se tarkoittaa myös vaatimuksia omistajalle. Soitin pentuvälitykseen ja silloisen välittäjän Christinan  haastattelemana tunsin suurta osaamattomuutta ja epävarmuutta, mutta haluni saada oma flätti, vain lisääntyi. Yllätyksekseni, Christina lupasi myydä minulle yhden jäjellä olevista pennuistaan. Pentueen isä RICO (Merjun Nyrkkeilijä) kävi omistajansa Ekkun kanssa esittäytymässä meille kotona ja kertomassa flättitietoutta. Helmikuun lopulla 1992 kävin hakemassa sen rusettimarsua muistuttavan mustan, kiiltäväturkkisen karvapallon Mäntästä. Sain ensin tutustua 8 flätin tervehdykseen. Voin kertoa että sitä tunteen ja innon määrää en koskaan tule unohtamaan!

Miron lisäksi kasvattajalla oli jäljellä toinenkin pentu. Myöhemmin selvisi,  että se pieni sileäturkkinen pallero oli NARRI (Hilwas Calibra). Flättien tuleva kuningatar!

Miro tuli kotikoiraksi, mitä se flätillä sitten tarkoittaakaan. Koirien kanssa eläminen, sosiaalinen kanssakäyminen  ja yhdessä jaettu tekeminen oli ja on minulle tärkeää. Tiesin koiran vaativan omistajaltaan selkeyttä, ohjausta ja hallintaa. Luulin,  että flätin kouluttamisessa tämän ymmärtäminen riittäisi. Kun flätti näyttää sanovan ”jees, jees boss, tehdään mielesi mukaan”, se myös samalla ajattelee itse sekä korjaa virheesi omalla koiramaisella tavallaan. Se, mitä koira pitää järkevänä, on harvoin se, mitä olet tarkoittanut. Flätin kanssa olet kuin asiantuntijatyöryhmän vetäjä, jonka pitää hallita ja tuntea kokonaisuus. Työryhmän jäsenet ts. flätit tekevät oman erityispanoksensa, jota et itse osaisi kuten he, mutta tiedät että se voidaan toteuttaa. Tärkeintä ja minulle vaikeinta on hyväksyä oma rajallisuuteni. Flätin kanssa olet aina itseäsi paremmassa seurassa! Ja silti sinun olisi oltava johtaja!

Miro eli kanssamme melkein 11 vuotta. Minä en ymmärtänyt flätteja, enkä osannut kouluttaa tarpeeksi Miroa. En ollut myöskään kiinnostunut kilpailemisesta, sen paremmin nomessa kuin näyttelyissäkään. Agilityn alkeita harrastimme, mutta ne jäivät, kun hän loukkasi jalkansa, eikä voinut hyppiä kuten ennen. Miro kaipasi paljon enemmän tekemistä kuin sille järjestin. Yrittäkääpä arvata, mitä Miro järjesti meille ja itselleen!

Miron ainoaksi viralliseksi suoritukseksi jäi VEPEssä sove, vaikka sitäkin lajia harrastimme kotirannassa ja vähän kauempanakin monta vuotta. Miro rakasti uimista ja noutamista. Harvakseltaan Miro pääsi linnustamaan sukulaisten seurassa ja oli siellä omimmillaan.

Hän oli hyvin sosiaalinen, diplomaattinen kuten veljensä SIMO (Hilwas Diplomat). Miro ei koskaan joutunut toisten koirien kanssa vaikeuksiin, vaikka siihen tuli haastettua useamman kerran. Hän ei alentunut moiseen. Mirolla oli paljon koirakavereita, joiden kanssa säännölliset lenkit ja harrastukset veivät päivittäin monia tunteja. Miro oli kuuluisa karismastaan lenkkipoluillaan ja ympäristössä. Vielä vuosienkin kuluttua monet tulevat puhumaan hänestä äänessä tiettyä lämpöä. Miro oli aina valmis leikkimään ja erityisesti pennut hän otti huomaansa. Tällä tavalla Santtu tuli hänen ”kasvattipojakseen” ja myöhemmin myös Meeri. Yhtenä  jouluna, jo aikuiskoiraiässä, Miro sai joulupaketit Australiasta, Yhdysvalloista, Kanadasta, Ruotsista ja Eestistä. Ihailijapiiri oli laajalle levinnyt. Ehkä sykähdyttävin Miro-kokemukseni oli, kun olin menossa synnyttämään ja kätilö tervehti minua iloisesti: ”No, mutta sehän on Miron emäntä...” . Miro toimi valvotusti lastenhoitajana ja kävi lastentarhassa perehdyttämässä lapsia koiruuteen.

Miro kuoli keuhkosyöpään sairastettuaan yhden kesän. Hän hiipui pois, tästä elämästä, mutta ei sydämistä. Miron kauta minulle avautui uusi maailma ja tutustuin moniin uusiin elämyksiin, harrastuksiin, ystäviin ja koiriin, jotka edelleen ovat minulle hyvin tärkeitä.

Kiitos Miro siitä kaikesta.

<< back